Tutustu kohteisiimme
Vuosikymmenten aikana olemme ehtineet toteuttaneet monipuolisesti erilaisia työkohteita niin pienille kuin suurille asiakkaille. Työmme jälki on aina laadukasta ja pidämme tiukasti kiinni sovitusta aikataulusta.
Laitakarin vesihuolto
Oulun vesi
Vesijohdon ja paineviemäriverkoston saneeraus
Virpiniemen kehittäminen
Oulun kaupunki liikuntapalvelut
FIS kelpoisten latujen rakentaminen lumetusjärjestelmineen
Sarkkirannan maavallikatsomon rakentaminen
Kempeleen kunta
Sarkkirannan pesäpallostadionin betonielementtikatsomon rakentaminen. Pesäpallokentän kuivatuksen ja vihertöiden rakentaminen.
Koskelantien peruskorjaus
Oulun kaupunki yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Urakassa korvattiin vilkasliikenteisellä kadulla vanha silta uudella 1800mm teräsrumpuputkella.
Lapinrauniontien ja Miekatintien peruskorjaus
Oulun Kaupunki yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut & Oulun vesi
Katurakenteiden ja vesihuollon saneeraus pintarakenteineen.
Lahdenojan alueen katujen saneeraus
Oulun Kaupunki yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut & Oulun vesi
Katurakenteiden ja vesihuollon saneeraus pintarakenteineen.
Nallikarin ruoppaus
Oulun kaupunki liikuntapalvelut
Merialueen ruoppaus
Marinan rantamuurin rakentaminen
Kalajoen kaupunki
Uuden satama-altaan laiturirakenteet
Siimatien ja Troolitien saneeraus
Oulun Kaupunki yhdyskunta ja ympäristöpalvelut & Oulun vesi
Katurakenteiden ja vesihuollon saneeraus pintarakenteineen.
Vesalanmäen rakentaminen 4. vaihe
Oulun Kaupunki yhdyskunta ja ympäristöpalvelut & Oulun vesi
Katurakenteiden ja vesihuollon saneeraus pintarakenteineen sekä kevyenliikenteen teräsbetonisilta.
Niittyholma 2. vaihe
Oulun Kaupunki yhdyskunta ja ympäristöpalvelut & Oulun vesi
Uuden kaava-alueen rakentaminen sisältäen katuverkostot ja kunnallistekniikan.
Vesalanmäki 3. vaihe
Oulun Kaupunki yhdyskunta ja ympäristöpalvelut & Oulun vesi
Uusien katujen rakentaminen ja vanhojen katujen saneeraus katurakenteineen ja vesihuoltoineen sekä pintarakenteet.
Hirvialhon asemakaava-alueen saneeraus
Akaan kaupunki & HS-vesi
Katurakenteiden ja vesihuollon saneeraus pintarakenteineen.
Sikosuon puiston 1-vaiheen rakentaminen
Akaan kaupunki
Leikki- ja liikuntapuiston rakentaminen pintarakenteineen.
Kruunusillat
TYL Kruunusillat
Louheensiirto ja lastaus proomuihin.
Veturitie 3 ja ratapihakortteli 4, Pasila
Kreate Oy
Katurakenteiden ja vesihuollon rakentaminen.
Lämsänjärventien ja Postipojankujan peruskorjaus
Oulun Kaupunki yhdyskunta ja ympäristöpalvelut & Oulun vesi
Katurakenteiden ja vesihuollon saneeraus pintarakenteineen.
Ruskontien vesihuolto
Oulun vesi
Jätevesiviemärin ja runkovesijohdon saneeraus
Heinola Torikatu 2-vaihe
Heinolan kaupunki
Katusaneeraus keskustassa sisältäen kunnallistekniikan ja katurakenteiden saneerauksen pintatöineen.
Alppitien kadun ja hulevesiviemärin rakentaminen
Kauniaisten kaupunki ja HSY
Katusaneeraus kuivatusrakenteineen.
Savontien ja Kirkkokadun saneeraus
Heinolan kaupunki
Katusaneeraus keskustassa, rakennekerroksien ja pintarakenteiden uusiminen.
Pudasjärven lämpölaitoksen perustusurakka
Pudasjärven kaupunki
Uuden biolämpölaitoksen maanrakennus ja perustustyöt.
Pietarilan lähiliikuntapuiston rakentaminen
Pudasjärven kaupunki
Liikunta- ja leikkipuistoalueen rakentaminen

